Tervetuloa ostoksille.

Varaathan ajan luistinten sovitukseen »

Skate Shop Yritysesittely

1984 – 1990

Vaihtoehtoja tarvittiin, koska Suomesta sai vain Wifan luistimia, jotka toimivat vain osalla luistelijoista. Timo Ojanen huomasi tämän ongelman tyttärensä Hannen taitoluisteluharrastuksen myötä. Luistin ei istunut. Sama ongelma oli myös monella seurakaverilla Tikkurilan Taitoluisteluklubissa. Timo aloitti Skate Shopin kotonaan elokuussa 1984. Hän oli ensimmäinen, joka aloitti Risportin, Grafin ja Belatin taitoluistinten maahantuonnin Suomeen.

1990 – 2000

Kauppa kävi niin hyvin, että sen jatkaminen kotona päivätyön ohessa kävi mahdottomaksi. Timo myi Skate Shopin keväällä 1990 taitoluisteluvalmentaja Tiina Palin-Brummerille. Hänen aikanaan Skate Shopista tuli oikea kauppa, joka toimi Helsingin Jäähallilla. Tiina laajensi valikoimaa edelleen, varsinkin pukuihin ja muihin oheistuotteisiin.

2000 –

Tiina Palin-Bruimmerin elämäntilanne muuuttui, jolloin hän myi kaupan maaliskuussa 2000 Hanne Dudmanille (os. Ojanen) ja Inka Virkkuselle (os. Järvi). Skate Shop oli palannut osittain Ojasten omistukseen. Helsingin Jäähallin tilat kävivät ahtaaksi ja muutimme marraskuussa 2004 Lassilaan isompiin ja toimivampiin tiloihin. Olemme pitäneet kiinni Timon ja Tiinan linjasta - vaihtoehtoja täytyy olla - ja olemme laajentaneet valikoimia uusilla merkeillä. Toukokuussa 2011 muutimme naapurirakennukseen avarampiin tiloihin. Marraskuussa 2014 Skate Shop muutti Malmin raitille viihtyisiin ja toimivampiin tiloihin.